STEVE BARRON: Electric Dreams (1984), 95m.
Musiikkivideo-ohjaajana kunnostautuneen Steve Barronin romanttinen nuorisokomedia on mainio esimerkki 1980-luvun puolessavälissä yleistyneistä nuorisokuvauksista (esim. Pretty in Pink, Desperately Seeking Susan, Breakfast Club), jotka rakentuivat ajan suosituimpien pop-tähtien hittien ympärille ja pyrkivät toisintamaan jo aiemmin musiikkivideoissa ja mainoksissa yleistyneen esteettisen mailman.
Electric Dreams on juoneltaan melko perinteinen Hollywoodin romanttinen komedia, mutta se poikkeaa niistä kuitenkin aiheeltaan ja 1980-luvun nuorisokulttuuria heijastelevista ideoistaan, jotka liittyvät aikakauden teknologisiin innovaatioihin. Niistä keskeinen on tietenkin tietokone, tietokonemonitorin ja tv-kuvan räjähdysmäinen lisääntyminen kulttuurin keskiössä ja varhaiset digitaalisen kulttuurin ilmentymät.
Pääosassa oleva arkkitehtinuorukainen hankkii työtään helpottamaan tietokoneen, joka säveltää seinän takana asuvalle naispuoliselle sellistille ajan syntikkapoppia mukailevan kappaleen, jota tyttö luulee pojan tekemäksi. Seuraa ihastuminen, joka tekee tietokoneen mustasukkaiseksi, ja se alkaa käyttäytyä kuin kuuluisa ‘inhimillinen’ tietokone HAL Stanley Kubrickin elokuvassa Space Odyssey (1968).
Tätä kautta filmi saa juonenpintaansa hieman tieteiselokuvista tuttua koneisiin liittettyä dystopiaa, mutta Electric Dreams käsittelee tätä aihetta melko kevyesti. Siksi sen merkitys on loppujen lopuksi vain tyydyttävänä dokumenttina 1980-luvun populaarielokuvan tyylistä, jossa niin rakkaus, varhainen digitaalinen visuaalisuus kuin usko teknologian mahdollisuuksiin voittavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti