JOHN DOWER: Live Forever: The Rise and Fall of Britpop (2003), 82m.
John Dowerin mainio dokumentti brittipopin ‘uhosta ja tuhosta’ käy läpi 1990-luvun alun rave-kulttuurin euforiasta liikkeelle lähtenyttä (pop)-englantilaisuuden rehabilitointia, joka saavutti huipentumansa Tony Blairin ja ‘New Labourin’ keväällä 1997 saavuttamassa maanvyörymä-vaalivoitossa.
Blairismin edustama ‘common people’-englantilaisuus, ironinen ladismi ja näiden perintö näkyy monien mielestä tämän päivän tosi-tv:n öykkäreissä, julkijuopottelun romantisoinnissa ja pehmopornon kaikkialle laskeutuvana usvana. Vaikka blairismin projekti seisoi usein manipuloimansa median avulla, Tony Blairin puuhailut pääministerinä Irakin sodan yhteydessä veivät aikaa myöten myös median luottamuksen, jonka tunteet tätä jälkiteollisen yhteiskunnan luomaa uuskansallisuuden muotoa kohtaan viilenivät jatkuvasti. New Labourin lanseeraaman ‘Cool Britannian’ oli myös usein vaikea nähdä itsensä täysverisenä monikulttuurisena maana, eikä vain ikuisesti 60-luvun unelmiin kiinnittyneenä ‘popin suurvaltana’. Live Forever puolestaan pyrkii kuvaaman 90-luvun puoliväliä mahdollisimman monipuolisista näkökulmista ja esittelee ‘brittipopin’ paljon laajempana käsitteenä kuin miten sitä on totuttu muistelemaan. Ääneen pääsevät siinä niin naiset kuin ‘epäbrittipopmaiset’ tanssimusiikin tekijät. Lisäksi dokumentissa tulee hyvin esiin ‘paikkojen’ ja ’paikallisuuksien’ myyttinen merkitys popmusiikin tarinoita luotaessa – Lontoon Camden Townin Good Mixer-pubista Bristolin esikaupunkeihin.
