Hollywoodin näyttelijäemigrantit ja natsiroolit

Kohtalon Avain (Alfred Hitchcock, Notorious, 1946) on Etelä-Amerikkaan sodan jälkeen sijoittuva vakoilutrilleri, jossa yhdysvaltalainen agentti Devlin (Cary Grant) pyytää rakastajatartaan Alicia Hubermania (Ingrid Bergman) vakoilemaan hänen miehensä (Alexander Sebastian, Claude Rains) natsiystäviä ja heidän salaperäistä sotilaallista suunnitelmaansa, joka kiertyy uraanin ympärille. Aliciaa motivoi tehtävä, koska hänen isänsä oli ollut Saksan puolesta toimiva yhdysvaltalainen vakooja sodan aikana ja Alicia kokee velvollisuudekseen maksaa moraalinen velkansa kotimaalleen tällä tavoin. Siksi hän on aiemmin suostunut miehensä kosintaan ja päässyt asumaan ylelliseen huvilaan Alexanderin ja hänen äitinsä kanssa. 

 

Tapahtumat kiertyvät huvilan sisätiloihin, jossa vakituiseen vierailevat ja asustelevat myös ryhmä Etelä-Amerikkaan paenneita natseja. Elokuva on kuuluisa monista Hitchcockin mestarillisesti toteuttamista vakoilutrillerille ominaisista kohtauksista, joissa piinaavaa jännitystä pitkitetään äärimmilleen. Se on myös mielenkiintoinen 1940-luvun Hollywood-elokuvan luonnehdinta natseista ’keskieurooppalaisine’ ja inhimillisine piirteineen, samalla kun he vehkeilevät kolmannen valtakunnan nimissä tapahtuvasta revanssista.

 

Hollywoodiin Euroopasta paenneille elokuva- ja teatterialan emigranteille tarjoutui paljon työmahdollisuuksia moninaisissa natsi-rooleissa. Kohtalon Avaimessa heitä on runsaasti Euroopan eri laidoilta: virolainen Ivan Triesault, itävaltalainen Leopoldine Konstantin (Alexanderin äiti) ja saksalaiset Eberhard Krumschimdt sekä Reinhold Schuntzel. Schuntzelin on väitetty Saksassa olleen Hitlerin suosikkiohjaaja ennen kuin hän joutui pakenemaan maasta juutalaistaustansa vuoksi. Tämän jälkeen hän ryhtyi Hollywoodissa näyttelijäksi.

 

Ryhmä Euroopasta paenneita natseja punomassa juoniaan Etelä-Amerikassa on ajan myötä kasvanut niin pseudo-historiallisen kirjallisuuden, mielikuvituksellisten salaliittoteorioiden kuin populaarikulttuurin kutkuttavaksi aiheeksi, mutta Hitchcockin käsittelyssä natsikaraktäärit saavat ympärilleen oudon kiehtovan hohteen, joka tekee heistä samaan aikaan niin uhreja kuin saalistajia.

Yöportieri ja natsismin äärilleen virittynyt perverssi lumo  

Yöportieri (Il Portiere di notte, Night Porter, Italia 1974) on italialaisen Liliana Cavanin ohjaama elokuva, joka kertoo 15 vuotta toisen maailmansodan jälkeen naispuolisen keskitysleirivangin Lucian (Charlotte Rampling) ja häntä seksiorjanaan pitäneen natsiupseeri Maxin (Dirk Bogarde) kohtaamisesta Wienissä. Max toimii yöportieerina hotellissa, johon Lucia majoittuu kapellimestarina toimivan miehensä kanssa. Pian he ajautuvat takaisin sodanaikaisen sadomasokistisen suhteensa pyörteisiin, joka johtaa pariskunnan traagiseen loppuun.

 

Cavanin elokuvasta on tullut ajan myötä ikoninen esimerkki 1970-luvun eurooppalaisen taide-elokuvan, natsi-chic’in ja –eksploitaation liitosta. Se teki 1950-luvun brittielokuvan matinee-idolina ja lääkäri-elokuvien tavoitelluna poikamiehenä uransa aloittaneesta Dirk Bogardesta natsi-chic’in ’coolin’ ruumiillistuman ja brittiläisen post-punk- ja uuden aallon tähti-idolin, joka inspiroi niin Japan-yhtyeen kappaleen Nightporter(1980, 1982) kuin Adam & the Antsin esikoisalbumin nimen Dirk Wears White Socks(1979). Elokuvan kohtauksista natsiupseerien keskitysleirissä järjestämä baletti-esitys (https://www.youtube.com/watch?v=Fzsu3_RSgjM)virittää homoeroottisuuden, natsismin ja perverssin esteettisen hienostuneisuuden liiton uuteen (camp)ulottuvuuteen. 

 

Yöportieriesittelee myös teeman, jota erilaiset natsismia kuvaavat elokuvat (yhtenä ensimmäisistä Alfred Hitchcockin Notorious – Kohtalon Avain, 1946) olivat kehitelleet sodan jälkeen: maan alle painuneiden natsien ryhmät tuon ideologian eri puolien inhimillisinä ruumiillistajina syyllisyytensä kanssa painiskelevista klovneista sadisteihin. Yöportieriesittelee myös Maxin natsiystävät tällaisena ryhmänä, joka kiristää otettaan hänestä mahdollisten oikeudenkäyntien uhatessa ryhmän varjoelämää.

 

Lisää lukemista 

 

Mailänder, Elissa (2012), ‘Meshes of Power: The Concentration Camp as Pulp or Art House in Liliana Cavani’s The Night Porter. Teoksessa Magilov, D.H. and Vander Lugt K.T. and Bridges, E. (toim.), Nazisploitation! The Nazi Image in Low-Brow Cinema and Culture. London: Continuum, 175–195.