perjantai 26. lokakuuta 2012

Eksentrisyyttä, huijausta vai hulluutta?


BRIAN W.COOK: Colour Me Kubrick (2005), 86 min.

Tämä tosielämän tapahtumiin perustuva drama-komedia kertoo lontoolaisesta  Alan Conwaystä, joka 1990-luvulla esiintyi julkisuutta kaihtavana elokuvaohjaaja Stanley Kubrickina huijaten sen avulla ihmisiltä rahaa, alkoholia ja seksuaalisia palveluksia. Tämä onnistui eritoten siksi, että harvoin elokuvia tekevä Kubrick oli joutunut englantilaisen lehdistön silmätikuksi erakoitumisensa ja “outouksiensa” vuoksi, mikä vahvisti käsitystä siitä, että Kubrick olisi vaikeasti tunnistettavissa oleva henkilö.
Elokuvan lähtökohta on herkullinen: eksentrikon rooleihin erikoistunut John Malkovich näyttelee tosielämän eksentrisyyksistään, kuten pakkomielteisestä faktojen keräilystä elokuviaan varten, tunnetun Kubrickin näyttelijää huijari Conwayta. Ohjaaja Brian Cook toimi Kubrickin apulaisohjaajana ja joutui hänen ohjatessaan viimeistä elokuvaansa Eyes Wide Shut (1999) siivoamaan Conwayn aiheuttamia sotkuja ja samalla näkemään miten ne vaikuttivat Kubrickin elämään ja työskentelyyn.
Niin Kubrickin kuin elokuvan esittämän Conwayn hahmon kohdalla voi kysyä millaisista elementeistä tosielämän eksentrisyys ja sen esittäminen koostuu? Kubrick oli “showbusineksen kimallusta” ja julkisuutta vältellyt “vakavamielinen” ohjaaja, joka sai myös aina Hollywoodin isojen studioiden varauksettoman tuen puolelleen. Toisaalta Kubrick oli rauhaa ja hiljaisuutta rakastanut koti-isä, joka viihtyi mieluiten kotonaan vaimonsa ja tyttäriensä seurassa, toisaalta obsessiivisella tarkkuudella projekteihinsa paneutuva työnarkomaani, jonka erityisenä harrastuksena oli konttoritarvikkeiden keräily.
Alan Conway puolestaan kuvataan elokuvassa hiukan säälittävänä ja juopahtaneena “homofriikkinä”, vinksahtaneena queer-hahmona, jonka patologinen valehtelu ja huijaaminen viittaa mielenhäiriön alueelle, mutta taitava roolien vaihtaminen eksentrisen lahjakkuuden alueelle. Lopulta Conway onnistui tekemään tempuilllaan itsestään sekä tutkimuskohteen psykologeille että eksentrisen “julkimon” erityisiä ihmiskohtaloita mielelläään vatvovalle lehdistölle.