Joseph Pevney: The Strange Door (1951)

Charles Laughton (1899-1962) oli näyttelijä, joka klassikkorooliensa (erityisesti William Dieterlen The Hunchback of Notre-Dame, 1939) lisäksi näytteli runsaan joukon ihan tavallisia jässiköitä eikä myöskään kainostellut esiintyä Hollywoodin b-tuotannoissa.

The Strange Door oli juuri tällainen Universal-studion kauhuelokuvien mainetta vielä 50-luvun alussa lypsänyt ”halpis”, joka perustui Robert Louis Stevensonin lyhyeen tarinaan The Sire de Maletroit’s Door. Laughton on elokuvassa monimutkaisen koston järjestävä ylimys, Alain, the Sire de Maletroit, markiisi de Saden ei-niin-kaukainen sukulaissielu, jonka dekadentti elämäntapa sivuaa lukuisien vastaavien paheellisten siniveristen tyyppiä niin kirjallisuudessa kuin valkokankaalla.

Elokuva ei kuulu minkään sortin mestariteoksiin, mutta Laughton on roolissaan niin herkullinen, että koko suoritusta voi kutsua eräänlaiseksi Charles Laughton-performanssiksi. Hänen samettinen kuiskintansa ja ylimielinen käyskentely Maletroitin vaakunalla varustetussa aamutakissa tai sadististen suunnitelmien punominen siankyljys suupielessä levittävät pitkän teatteri- ja elokuvatyön hiomat Laughton-maneerit eteemme kuin kallisarvoisen gobeliinin.

Laughton tuntuu hautovan Toivo Mäkelän tavoin jotain salaisuutta, josta ammentaa aineksia tällaisiin suorituksiin. Laughtonin elämäkerturien mukaan se oli ”the love which dare not speak its name” – kätketty homoseksuaalisuus – joka piinasi miestä koko hänen elämänsä ajan ja teki hänestä ehkä siksi ”hullujen hallitsijoiden” roolien rinnalla marginaaleihin ajettujen ihmisten empaattisen tulkin. Vaikka niin Mäkelä kuin Laughton tuntuvat roolin toisensa jälkeen näyttelevän itseään, Laughtonilla oli lähes psykoottinen tarve muuntua aina esittämikseen ihmisiksi. Hänen maineensa ”vaikeana näyttelijänä” juontuikin siitä, että Laughton hylkäsi pitkälle vietyjä produktioita, jos ei katsonut pystyvänsä tähän muuntumiseen.

The Strange Dooria katsellessa tuleekin väistämättä mieleen, että mestari alkaa jo olla väsynyt, eikä hän välitä pitää kiinni kompromissittomasta tyylistään: on hauskempaa matustella ja hassutella koko rahan edestä niillä konsteilla, joilla vuosien ajan on luonut tällaisia ihmiskunnan syöpäkasvaimia kuin Sire de Maletroit.